En ole kansantaloudellisesti tuottava yksilö. En ole koskaan ollut. Hävettääkö? No, ei. Meidän kotoa ei löydy oikeastaan mitään uutena hankittua tavaraa, jos ei jotain lahjoiksi saatuja huomioida, mutta kyllä tuttavat jo tietävät että mieluummin otan lahjaksi jotain itse tehtyä tai kierrätettyä tai jotain aineetonta.

Minua varten ei tarvitse valmistaa juuri mitään. 98% mun tarpeistani on jo kertaalleen tehty ja mun hommanani on löytää ne tavarat. Kaikki vaatteet joita mun vaatehuoneestani löytyy on vähintään toisella kierroksella.

Mä tykkään etsiä ja löytää, keksiä uusia tapoja käyttää tavaroita. Tavaralla pitää olla tarina. Jossain vaiheessa elämää sokeuduin minäkin sille että kierrätettynä löytyi edullisesti hyödykkeitä ja niitä tuli rohmuttua ihan liikaa yli omien tarpeiden. Viimeistään muuttovaiheessa silmät avautui näkemään mikä määrä turhaa tavaraa on tullut kerättyä ja turhaksi havaitut lahjoitettiin eteenpäin tai kierrätettiin jäteasemalle.

Ekologinen ajattelu on tästäkin huolimatta osa elämääni. Meillä lajitellaan jätteitä, ostetaan siis vain kierrätettynä kaikki mitä tarvitaan ja aiemmasta viisastuneena vain mitä tarvitaan. Koti on sekametelisoppa huonekaluja, astioita, esineitä eri aikakausilta ja kaikissa mahdollisissa väreissä. Koitan keksiä käyttötapoja erilaisille jätteille, paperista saatan tehdä taulun, mehukanisterista kukkapurkin tai istutusastian. Maitopurkit soveltuvat myös istutusastioiksi tai pakasterasioiksi, neulon ja virkkaan paljon ja langat ostan myös kirpputoreilta ja "jämälangat" käytän sukkiin, lapasiin tai torkkupeittoihin.

Tässä tulossa liivi jämälangoista

Ja tässä villatakki jämäkeristä. Alla taas sukat langanpätkistä

Pojalle joululahja, pohjat kierrätyskeskukselta 10 sentillä, naulat miehen mummon varastoista, langat kirpputorilta

Torkkupeitot kirpputorilta ostetuista lankapusseista joissa jonkun jämäkeriä. Ja alla kämmekkäät joita neulon ja käytän paljon, taas keränlopuista tehtyjä

Lakanoita meillä on kahdet. Toiset käytössä ja toiset kaapissa. Pyyhkeitä muutama, eipä niitä kaksi ihmistä kovin montaa tarvitse. Kun lakana on siinä kunnossa että sen aika lakanana on ohi siitä tulee nenäliinoja, pölyrättejä. Vanhat rikkimenneet sukat käytetään kenkien hoidossa. Kuluneet t-paidat ja rikkimenneet, korjauskelvottomat vaatteet päätyvät matonkuteiksi, joista saatan tehdä maton tai amppelin viherkasveille tai sitten ne käytetään tiskirätteinä.

Amppeli vanhasta yöpaidasta ja kirpparilta löydetyistä helmistä

Lasipurkit menee joko lasinkeräysastiaan, tai sitten ne toimivat istukkaiden juurruttamisessa, tuhkakuppina, helmien, nappien, lankarullien säilytysastioina, maljakkona tai sitten ne täytetään itsetehdyllä hillolla tai marjasiirapilla. Paperipussit käytetään biojätepusseina ja pahvipakkaukset kelpaavat vaikka lehtitelineeksi pienellä askartelulla. Kirjepaperiakin on mukava silloin tällöin tehdä itse, siinä on kyllä melkoinen homma, mutta välillä tuo työ tuottaa niin hyvää fiilistä, että sitä tekee ihan mielellään.

Autosta meillä on luovuttu. Moottoripyörä tosin on, mutta silläkin ajetaan vain pieni aika vuodesta, muuten matkaa taitetaan julkisilla, polkupyörillä tai jalan.

Kirjoittamista rakastan ja siihen sitten sitä paperia kuluu. Muistikirjoja ja päiväkirjoja on vaikka kuinka. Käsin paperille kirjoittaminen vain on mielestäni se ainoa oikea tapa kirjoitella asioita. Se rauhoittaa ja selkeyttää ajatuksiakin kummasti kun pää miettii ja käsi piirtää viivaa paperille.

limupullosta väkerretty kukkapurkki

Mieluinen lampunvarjostin vanhasta kehikosta ja kirpputorilta ostettuja, purettuja helminauhoja

Vanha pellavaliina josta kahvitahroja ei enää saanut pesemällä pois pääsi seinälle tässä muodossa.

roskalava tuomion saanut keinutuoli sai uuden elämän

Käytetty paperi, paperinkeräyslaatikosta, taulunpohja kirpputorilta

Kaikki ylläolevien kuvien materiaalit ovat kierrätettyjä.

Tämä on minun tapani kuluttaa ja olla kuluttaja. Minun tapani elää minun arvojeni mukaista elämää, joka tekee minut onnelliseksi.

Piti tuossa vielä edellisessä postauksessa sanoa että esitys meni hyvin ja että esiinnyin kuumeessa ja flunssaisena. Se peijooni, flunssa siis, iski edellisenä yönä ja perjantai aamuna olo oli jokseenkin kaamea.

Viikonloppu meni lepäillessä, töistäkin jouduin olemaan poissa, vaikka näin opiskelijalle nuo viikonloppuvuorot olisivat tuiki tarpeellisia.

Ihan toimetonna kun en oikein osaa olla, niin aivot narikkaan puuhiksi tein parvekkeen muratille amppelin vanhoista matonkuteista, joita olin jo aiemmin kirpputorilta ostanut varastoon. Viherkasvitkin saivat paljon ravinteikasta puhetta osakseen.

Sunnuntaina, äitienpäivänä, koko lapsi kolmikkomme tuli tortilla ainesten, kukkien ja lahjojen kanssa käymään ja vietimme mukavan iltapäivän yhdessä vanhoja muistellen ja nauraen.

Ilma ulkona oli sunnuntaina upea ja ulos oli pakko päästä edes hetkeksi flunssa tai ei, niinpä lähdin koirien kanssa pienellä kävelylenkille ja samalla kuvailin keväisiä luonnonihmeitä. Joka vuosi tarkkailen luontoa, mutta tänä keväänä huomaan paljon asioita, joihin ennen ei vain ole tullut kiinnitettyä huomiota. Kiitos koulun ja opiskelun, näen asioita uudesta perspektiivistä.

Jokunen vuosi sitten musta tuntui, ettei mun elämässä tapahdu yhtään mitään. Kaikki oli tasapaksua töihin ja kotiin-kuviota. Niin musta siis tuntui. Eihän se ihan sellaista ollut, mutta... No nyt tuntuu sitten ihan toiselta. Muutaman harrastuksen olen saanut jo laittaa hetkeksi jäihin odottelemaan että opiskelu loppuu ja aikaa riittää taas muuhunkin kuin töihin ja kouluun ja koulutehtäviin.

Mutta, yksi harrastus tähän jäi, teatteri. Se on ollut unelmani jo pikkutytöstä saakka. Päästä esiintymään ja näyttelemään yleisölle. Aina olen kuitenkin ajatellut, ettei musta sellaiseen olisi tai ettei se olisi mun juttuni ollenkaan, kunhan haaveilen. Viime syksynä päätin ottaa selvää ja toteuttaa tuon unelman, oli se mun juttuni tai ei. Muuta kuin kokeilemalla se ei selviäisi koskaan. Otin yhteyttä paikallisen nuorisoteatterin aikuisryhmään ja pääsin mukaan. Nyt on pian vuosi opiskeltu teatteria ja viime perjantaina meillä oli ensimmäinen esitys. Maria Jotunin novelleista kohtauksia mukaeltuina.

Jo se että olen päästänyt irti itseäni kiinni pitävistä naruista ja heittäytynyt improvisoimaan, tanssimaan, leikkimään vieraiden ihmisten edessä ja kanssa on ollut niin vapauttava kokemus, mutta tämä, se vasta oli jotain. Mä tein sen. Onnistuin, muistin vuorosanat, en kompastunut, en panikoinut, menin ja tein. Mikä fiilis.

Niveljalkaiset, tuo laaja kirjo eläimiä, hyönteisiä, tuhatjalkaisia, hämähäkkejä. Metsään siis. Ja löytyihän niitä. Sarvijääriä, vesimittareita, sitruuna-, kangasperhosia, suruvaippoja, muurahaisia, kimalaisia, erilaisia kärpäsiä, sukeltajia, hopeaseppä. Löytyi myös vaskitsa, vesilisko ja erinäisiä lintuja.

Päivä alkoi yllättäen suunnistuksella.

Kolme tuntia suunnistettiin pelkän kompassin avulla, tästä päivästä poikkeavan teki se, että löysin kaikki rastit yhdessä parini kanssa ja päästiin takaisin lähtöpisteelle ilman että kukaan luuli meidän eksyneen.

Eilen löysin metsästä jonkun hirvieläimen kallon ja sääriluun, tänään sitten jonkun linnun lantionluut pätkän selkärankaa ja reisiluun. Musta on kehkeytymässä varsinainen pääkallon metsästäjä.

Kun suunnistukset oli saatu suunnistettua, odotti meitä koulun läheisyydessä sijaitsevassa Lapinmäen metsässä lajitentti. Enemmänkin siihen olisi voinut harjoitella pänttäämällä kasveja, lintuja, sieniä, jäkäliä ja niveljalkaisia, mutta aikapula yllätti taas kerran.

Iltapäivään mahtui koulukaverin johdolla hortoilua ja sukeltamista villiyrttien ja -vihannesten maailmaan. Opin että vaahterankukat ovat paitsi kauniita katsella, niin myös tosi hyviä syödä. Maisteltiin vuohenputkea, voikukkaa, siankärsämöä. Uusi maailma avautui jälleen kerran aistien eteen.

Ja vielä koulupäivän päätteeksi toinen koulukaveri opasti käyttämään järjestelmäkameraa kokonaisvaltaisemmin.Kannattaa siis siihen omaan kameraan tutustua läheisemmin ja antaa sen kasvaa kiinni käteen. Pienillä säädöillä on uskomaton vaikutus lopputulokseen.

Sellainen tiistai. Opettavainen. Maailma avartui taas hieman ja vanhat aivot saivat uutta käsiteltävää. Huomenna uusi päivä ja sen vietänkin sitten vanhusten parissa töitä tehden.

Upeeta viikkoa kaikille

Hippi